03.04.2016, 13:29

Kevättapahtumat jos mitkä piristävät elämää.

Viime viikolla osallistuin Pohjois-Savon freelancereiden tapaamiseen Kuopiossa. Sellaista ei ollut järjestetty aikoihin. Tilausta kokoontumiselle kuitenkin näytti olevan, sillä ilta vilahti kelloon katsomatta. Yhtäkkiä olikin jo aika lopetella jutustelu, vaikka puhumista olisi vielä riittänyt. Päätettiinkin tavata pian uudestaan. Tapaamisia on tarkoitus alkaa ryhdistää myös koulutuksilla.

Kevään puutarhatapahtumien sarja käynnistyi niin ikään Kuopiosta. Eilen nimittäin huristelin paikallisten yhdistysten järjestämille vuotuisille puutarhapäiville. Siellä Bertalan Galambosi luennoi hauskaan tapaansa uutuusyrteistä. Sain myös hankittua kaikki siemenet kevään ja kesän kylvöjä varten Hyötykasviyhdistyksen osastolta – itse asiassa ostin niitä taas enemmän kuin mitä huolellisesti laatimani kauppalista olisi luvannut.  

Parin viikon päästä on suuntana Tampere puutarhamessuineen ja ensi kuussa Viitasaaren vastaava tapahtuma. Pienempiäkin puutarhapippaloita on tiedossa… Ihanaa, oikein odotan niitä kaikkia. Niissä aina näkee ja kuulee uutta.

Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät

                                                                                                                                       Copyright Sari Toikkanen 2022