”Tämä on aika rock.”

”Tässä on mystiikkaa.”

Näin me juttelimme toimittajakollega Anu Hytösen kanssa, kun kokosimme Vesannon kirjastolle Keikalla-näyttelyä. Olimme tuossa vaiheessa jo pitkällä: mallailimme valokuvia seinämille eri teemojen mukaan. Sitä ennen oli seurannut mielenkiintoinen vaihe, kun kävimme läpi koko sen valtavan keikkakuva-aineiston, jota kummallekin oli vuosien saatossa karttunut. Minun työtä helpotti se, että jätin suosiolla puutarha- ja ruokakuvat pois. Keskityimme etsimään kuvia täkäläisistä ihmisistä ja tapahtumista. Ja niitä riitti.

Kuvia selaillessa mieleen muistui paljon sellaista, jonka oli jo unohtanut. Ihmettelin muun muassa erästä kuvaa, jossa isäntä istui kiikkutuolissa pellolla. Ai niin, hän oli itse nikkaroinut tuolin ja halusi kuin halusikin kantaa sen nurmelle ja istahtaa siihen kuvausta varten. Hauskoja kuvia ja niiden myötä tarinoita tuli vastaan useita, mutta totuuden nimissä on sanottava, että enemmän oli niitä tylsiä ja mitäänsanomattomia otoksia, vaikka epäonnistuneimmat olin mitä luultavimmin poistanut jo alun perinkin.

Kiikkutuolikuva ei valikoitunut näyttelyyn, mutta monta muuta pääsi mukaan. Oli taikuria kyyhkyineen ja tulineen, oli kirkkoherra-mobilistia ihastelemassa Fiatin piipusta tuprahtavaa savua, oli nuorta karvareuhkaisäntää huristelemassa Nuffieldilla, oli pikkuneitejä tuulettamassa kansallispukujaan heinikossa ja oli pusukuvaa jenkkiautotapahtumassa – Anun kuvista nyt puhumattakaan. Näyttelyyn otimme mukaan pitkälti seitsemänkymmentä kuvaa.

Itse näyttelyn pystyttäminen oli minulle tässä mittakaavassa uutta. Sain oppia siitä miten sijoitella ja ryhmitellä kuvia; mikä kuva vaati ympärilleen tilaa, mikä toimi yhteen jonkun toisen kanssa, miten ottaa huomioon katseen ja liikkeen suunta ja niin edelleen. Talkooapua pystyttämiseen saimme paikallisilta näyttelykonkareilta, jotka pystyttävät vuosittain muun muassa luontokuvanäyttelyitä. Homma sujuikin sutjakkaan ammattitaitoisesti.

Nyt näyttely on valmiina, ollut sitä muutaman päivän ajan. On aika katsoa sitä kokonaisuutena. Se kertoo meidän toimittajien työstä, mutta myös seutukunnan rikkaasta elämänmenosta. Täällä tapahtuu vaikka mitä! Ja täällä asuu vaikka ketä! Mielenkiintoista on myös huomata, että näyttelystä tuli hyväntuulinen. Vaikka mukana on joku vakava ja koskettava otos, niin monia kuvia voi katsoa pilke silmäkulmassa. Näin ainakin näyttelyn tekijä tekee. Tervetuloa itse katsomaan.   

”Tämä on aika rock.”

”Tässä on mystiikkaa.”

Näin me juttelimme toimittajakollega Anu Hytösen kanssa, kun kokosimme Vesannon kirjastolle Keikalla-näyttelyä. Olimme tuossa vaiheessa jo pitkällä: mallailimme valokuvia seinämille eri teemojen mukaan. Sitä ennen oli seurannut mielenkiintoinen vaihe, kun kävimme läpi koko sen valtavan keikkakuva-aineiston, jota kummallekin oli vuosien saatossa karttunut. Minun työtä helpotti se, että jätin suosiolla puutarha- ja ruokakuvat pois. Keskityimme etsimään kuvia täkäläisistä ihmisistä ja tapahtumista. Ja niitä riitti.

Kuvia selaillessa mieleen muistui paljon sellaista, jonka oli jo unohtanut. Ihmettelin muun muassa erästä kuvaa, jossa isäntä istui kiikkutuolissa pellolla. Ai niin, hän oli itse nikkaroinut tuolin ja halusi kuin halusikin kantaa sen nurmelle ja istahtaa siihen kuvausta varten. Hauskoja kuvia ja niiden myötä tarinoita tuli vastaan useita, mutta totuuden nimissä on sanottava, että enemmän oli niitä tylsiä ja mitäänsanomattomia otoksia, vaikka epäonnistuneimmat olin mitä luultavimmin poistanut jo alun perinkin.

Kiikkutuolikuva ei valikoitunut näyttelyyn, mutta monta muuta pääsi mukaan. Oli taikuria kyyhkyineen ja tulineen, oli kirkkoherra-mobilistia ihastelemassa Fiatin piipusta tuprahtavaa savua, oli nuorta karvareuhkaisäntää huristelemassa Nuffieldilla, oli pikkuneitejä tuulettamassa kansallispukujaan heinikossa ja oli pusukuvaa jenkkiautotapahtumassa – Anun kuvista nyt puhumattakaan. Näyttelyyn otimme mukaan pitkälti seitsemänkymmentä kuvaa.

Itse näyttelyn pystyttäminen oli minulle tässä mittakaavassa uutta. Sain oppia siitä miten sijoitella ja ryhmitellä kuvia; mikä kuva vaati ympärilleen tilaa, mikä toimi yhteen jonkun toisen kanssa, miten ottaa huomioon katseen ja liikkeen suunta ja niin edelleen. Talkooapua pystyttämiseen saimme paikallisilta näyttelykonkareilta, jotka pystyttävät vuosittain muun muassa luontokuvanäyttelyitä. Homma sujuikin sutjakkaan ammattitaitoisesti.

Nyt näyttely on valmiina, ollut sitä muutaman päivän ajan. On aika katsoa sitä kokonaisuutena. Se kertoo meidän toimittajien työstä, mutta myös seutukunnan rikkaasta elämänmenosta. Täällä tapahtuu vaikka mitä! Ja täällä asuu vaikka ketä! Mielenkiintoista on myös huomata, että näyttelystä tuli hyväntuulinen. Vaikka mukana on joku vakava ja koskettava otos, niin monia kuvia voi katsoa pilke silmäkulmassa. Näin ainakin näyttelyn tekijä tekee. Tervetuloa itse katsomaan.