Ensin harmitti vietävästi. Kauan odottamani tapahtumat peruttiin yksi toisensa jälkeen: freeseminaari, opintojen lähiopetuspäivät ja kaikki keväiset puutarhamenot. Ja niiden odotuksen voimasta kun olin elänyt monet hiljaiset talvipäivät!

Enää menetetyillä tapahtumilla ei ole niin suurta väliä. Harmitus on vaihtunut huoleen. Kunpa tästä koronavirusajasta selviäisi terveenä. Sitä toivoo itselleen, läheisilleen, tutuilleen ja kaikille.

Yhtäkkiä huomaa, että arkiset asiat ovatkin tärkeämpiä kuin mikään muu. Se, että saa hoitaa läheisten kauppa-asioita tai se, että voi soittaa äidin kanssa päivittäisiä puheluita. On puoliso, joka tuo ruokapöytään loimuttamansa lohen, tyttö, joka suunnittelee uusia tatuointeja ja poika, jonka jutuille saa nauraa maha kippurassa. On ystäviä ja tuttuja, joille pirauttaa puhelun tai laittaa viestin.

Saan olla onnellinen myös siitä, että töitä on hieman ollut, vaikka paljon vähemmän kuin tavallisena keväänä. Jokainen juttutilaus tuntuu tällä hetkellä lahjalta, sillä tulevasta ei tiedä. Muun muassa mainosrahoitteiset lehdet sinnittelevät nyt numerosta toiseen.

Ja jos ei ole työtä, voi heittäytyä kirjoittamaan draamaa, runoa, kertomusta, esseetä tai vaikka oppimispäiväkirjaa, joka on parhaillaan työn alla. Onneksi on opinnot, vaikka sitten etänäkin.

Luontokin hoivaa. Kun saunan jälkeen menee terassille vilvoittelemaan ja kuulee lintujen keväisen metakan, tulee tunne, että kyllä tästä selvitään. Luonto sykkii elämää, niin meidänkin pitää. 

Ensin harmitti vietävästi. Kauan odottamani tapahtumat peruttiin yksi toisensa jälkeen: freeseminaari, opintojen lähiopetuspäivät ja kaikki keväiset puutarhamenot. Ja niiden odotuksen voimasta kun olin elänyt monet hiljaiset talvipäivät!

Enää menetetyillä tapahtumilla ei ole niin suurta väliä. Harmitus on vaihtunut huoleen. Kunpa tästä koronavirusajasta selviäisi terveenä. Sitä toivoo itselleen, läheisilleen, tutuilleen ja kaikille.

Yhtäkkiä huomaa, että arkiset asiat ovatkin tärkeämpiä kuin mikään muu. Se, että saa hoitaa läheisten kauppa-asioita tai se, että voi soittaa äidin kanssa päivittäisiä puheluita. On puoliso, joka tuo ruokapöytään loimuttamansa lohen, tyttö, joka suunnittelee uusia tatuointeja ja poika, jonka jutuille saa nauraa maha kippurassa. On ystäviä ja tuttuja, joille pirauttaa puhelun tai laittaa viestin.

Saan olla onnellinen myös siitä, että töitä on hieman ollut, vaikka paljon vähemmän kuin tavallisena keväänä. Jokainen juttutilaus tuntuu tällä hetkellä lahjalta, sillä tulevasta ei tiedä. Muun muassa mainosrahoitteiset lehdet sinnittelevät nyt numerosta toiseen.

Ja jos ei ole työtä, voi heittäytyä kirjoittamaan draamaa, runoa, kertomusta, esseetä tai vaikka oppimispäiväkirjaa, joka on parhaillaan työn alla. Onneksi on opinnot, vaikka sitten etänäkin.

Luontokin hoivaa. Kun saunan jälkeen menee terassille vilvoittelemaan ja kuulee lintujen keväisen metakan, tulee tunne, että kyllä tästä selvitään. Luonto sykkii elämää, niin meidänkin pitää.