Pitäisihän tuo jo tietää, etteivät kilometrikaupalla jatkuvat mutkittelevat soratiet ole mikään este millekään. Olen sentään tehnyt töitä täällä maaseudulla, ja maaseudulta käsin, yli puolet toimittajan urastani. Silti peräkylät yllättävät. Sorateiden päästä saattaa löytyä sellaista osaamista, jota ei mistään muualta löydy.

Haastattelin pariakin taitajaa. Toinen valmistaa uniikkeja potkuriturbiineja pienvesivoimalaitoksiin ja toinen auringon kiertoa kellontarkkuudella seuraavia, pyöriviä aurinkopaneeleita. Kumpikaan heistä ei ole liiemmälti opinahjon penkkejä kuluttanut, vaan he ovat oppineet omissa pajoissaan. He ovat alkaneet kehitellä, kokeilleet, nukkuneet yön yli, välillä toisenkin, sitten taas jatkaneet. Ratkaisematon on pitänyt liikkeessä. Niin kuin haastateltavani sanoi: ”On kiehtova asia, onko joku juttu teknisesti mahdollista ja miten se saadaan toimimaan.”

Nämä pajanikkarit eivät kuitenkaan uppoudu vain teknisiin ongelmiin, vaan elävät ajan virrassa. Toinen heistä näki itse mahdollisuuden uudelle tuotteelle, toisen puoleen osattiin kääntyä. Valmiine tuotteineenkin he ovat pitäneet itsestään sen verran ääntä, että heidät on löydetty aina ulkomaita myöten. Kun ihmettelin, että miten ylipäätään täältä sorateiden perukoilta voi onnistua ponkaisemaan lähelle Tokiota opettamaan isoon firmaan kokoonpanoa, haastateltavani tokaisi: ”On täysin mahdollista onnistua, jos osaa sellaista mitä muut ei osaa.”

Tiedän, etten muista kovin kauaa jutuissani esille tulleita voltteja ja watteja, mutta jotain muuta toivoisin muistavani. Ensinnäkin sen opin, että tee sellaista, mille sydämesi sykkii. Aina ei tosin voi tietää, mitä haluaa, mutta aina voi lähteä liikkeelle. Se onkin tarinan toinen oppi: tartu uuteen ja katso mihin se johtaa.

Vaikka maailma ympärillä muuttuisi, niin uteliaisuus on se alkukantainen voima, josta niin täällä peräkylillä kuin maailman metropoleissakin yhä vaan ponnistetaan.

Pitäisihän tuo jo tietää, etteivät kilometrikaupalla jatkuvat mutkittelevat soratiet ole mikään este millekään. Olen sentään tehnyt töitä täällä maaseudulla, ja maaseudulta käsin, yli puolet toimittajan urastani. Silti peräkylät yllättävät. Sorateiden päästä saattaa löytyä sellaista osaamista, jota ei mistään muualta löydy.

Haastattelin pariakin taitajaa. Toinen valmistaa uniikkeja potkuriturbiineja pienvesivoimalaitoksiin ja toinen auringon kiertoa kellontarkkuudella seuraavia, pyöriviä aurinkopaneeleita. Kumpikaan heistä ei ole liiemmälti opinahjon penkkejä kuluttanut, vaan he ovat oppineet omissa pajoissaan. He ovat alkaneet kehitellä, kokeilleet, nukkuneet yön yli, välillä toisenkin, sitten taas jatkaneet. Ratkaisematon on pitänyt liikkeessä. Niin kuin haastateltavani sanoi: ”On kiehtova asia, onko joku juttu teknisesti mahdollista ja miten se saadaan toimimaan.”

Nämä pajanikkarit eivät kuitenkaan uppoudu vain teknisiin ongelmiin, vaan elävät ajan virrassa. Toinen heistä näki itse mahdollisuuden uudelle tuotteelle, toisen puoleen osattiin kääntyä. Valmiine tuotteineenkin he ovat pitäneet itsestään sen verran ääntä, että heidät on löydetty aina ulkomaita myöten. Kun ihmettelin, että miten ylipäätään täältä sorateiden perukoilta voi onnistua ponkaisemaan lähelle Tokiota opettamaan isoon firmaan kokoonpanoa, haastateltavani tokaisi: ”On täysin mahdollista onnistua, jos osaa sellaista mitä muut ei osaa.”

Tiedän, etten muista kovin kauaa jutuissani esille tulleita voltteja ja watteja, mutta jotain muuta toivoisin muistavani. Ensinnäkin sen opin, että tee sellaista, mille sydämesi sykkii. Aina ei tosin voi tietää, mitä haluaa, mutta aina voi lähteä liikkeelle. Se onkin tarinan toinen oppi: tartu uuteen ja katso mihin se johtaa.

Vaikka maailma ympärillä muuttuisi, niin uteliaisuus on se alkukantainen voima, josta niin täällä peräkylillä kuin maailman metropoleissakin yhä vaan ponnistetaan.