Oletko kuullut, että tulevaisuudessa kaupasta voi ostaa tuotteita, joissa on mukana metsän mikrobeja? Nämä tuotteet voivat olla esimerkiksi voiteita, vaatteita tai muita tekstiilejä. Puutarhan siirtonurmikossa, hiekkalaatikkohiekassa tai kasvualustassa voi niin ikään jatkossa piillä hyvää tekeviä mikrobeja. Minä kuulin asiasta pari viikkoa sitten Tampereen puutarhamessuilla, ja olen vieläkin ihmeissäni.

Helsingin yliopiston tutkijat Aki Sinkkonen ja Marja Roslund kertoivat messuyleisölle ADELE-ekosysteemihankkeesta. Hankkeen lähtökohtana on tieto siitä, että autoimmuunisairaudet, kuten astma, allergiat ja tyypin 1 diabetes, ovat lisääntyneet ihmisten luonnosta vieraantumisen myötä. Kaupungeissa ei välttämättä altistuta luonnon monimuotoisille mikrobeille, vaikka se tekisi hyvää ihmisen puolustusjärjestelmälle. Siksipä kehitetään tuotteita, joista tämän altistuksen voi saada.

Kun kotona kerroin asiasta, 17-vuotias tytär totesi: ”Voi kun surullista.” Se oli osuvasti sanottu. On surullista, että pitää kehitellä kyseisiä tuotteita, ikään kuin lääkitä, sen sijaan, että menisi vain metsään. On totta, että kaikki eivät pääse, halua tai osaa mennä metsään. Ostamalla hekin pääsevät osallisiksi luonnon hyödyistä.  

Kun meidän ovelta ottaa muutaman harppauksen, voi jo kerätä sammalta narsissiruukkujen pinnalle ja poimia mustikanvarpuja sisälle kukkimaan. Eikä tähän aikaan vuodesta malta muutenkaan pysyä pois ulkoa. Hyvä, kun lumi ehtii sulaa, niin on jo loikittava pitkin nurmikoita. On myös käytävä rapsuttelemassa multapenkin pintaa ja tutkittava, nouseeko sieltä jotain. Ja kyllä, topakat raparperin alut ovat jo valmiina työntymään esille, samoin kuin tiuha köynnöspinaattiversosto. Ja kas, ruohosipulituppaat ovat jo ehtineet pinnalle. Ihme, jos ei tutkiessaan saa luontoaltistusta.

Entäs puolisoni? Talomme lämpiää puulla, mikä tietää jokavuotista savottaa metsässä – altistusta parhaimmasta päästä. Lapsetkin, siis pieninä ollessaan, keräsivät kivet, kokosivat risumajat ja kiikuttivat kastemadot pois ajoteiltä. Kaiken huippu oli se, kun ympäristötietoiset neitokaiset, tyttäremme ja hänen serkkunsa, pyydystivät heinäsirkkoja ja paistoivat niitä ruuaksi paistinpannulla. Tämä tapahtui monta vuotta ennen kuin hyönteisruuasta alettiin enemmälti puhua. Altistusta sekin.

Meidän kaltaisia täällä metsien maassa riittää. Emme siis taida olla niitä, joihin uusien tuotteiden markkinointi kannattaa ensisijaisesti kohdistaa. Potentiaaliset ostajat löytynevät metropoleista – ja ymmärtääkseni uusien tuotteiden kanssa pyritäänkin maailmanmarkkinoille. Eläähän Suomi toki metsästä muutenkin, joten miksi ei siis metsän mikrobeista.

Sellainen vielä mietityttää, että miksi maamme pitää entisestään kaupungistua. Eikö tässä ole jälleen yksi syy rakentaa elämää maaseudulle? Ettei tarvitsisi päätyä ostamaan luontoaltistusta.

Oletko kuullut, että tulevaisuudessa kaupasta voi ostaa tuotteita, joissa on mukana metsän mikrobeja? Nämä tuotteet voivat olla esimerkiksi voiteita, vaatteita tai muita tekstiilejä. Puutarhan siirtonurmikossa, hiekkalaatikkohiekassa tai kasvualustassa voi niin ikään jatkossa piillä hyvää tekeviä mikrobeja. Minä kuulin asiasta pari viikkoa sitten Tampereen puutarhamessuilla, ja olen vieläkin ihmeissäni.

Helsingin yliopiston tutkijat Aki Sinkkonen ja Marja Roslund kertoivat messuyleisölle ADELE-ekosysteemihankkeesta. Hankkeen lähtökohtana on tieto siitä, että autoimmuunisairaudet, kuten astma, allergiat ja tyypin 1 diabetes, ovat lisääntyneet ihmisten luonnosta vieraantumisen myötä. Kaupungeissa ei välttämättä altistuta luonnon monimuotoisille mikrobeille, vaikka se tekisi hyvää ihmisen puolustusjärjestelmälle. Siksipä kehitetään tuotteita, joista tämän altistuksen voi saada.

Kun kotona kerroin asiasta, 17-vuotias tytär totesi: ”Voi kun surullista.” Se oli osuvasti sanottu. On surullista, että pitää kehitellä kyseisiä tuotteita, ikään kuin lääkitä, sen sijaan, että menisi vain metsään. On totta, että kaikki eivät pääse, halua tai osaa mennä metsään. Ostamalla hekin pääsevät osallisiksi luonnon hyödyistä.  

Kun meidän ovelta ottaa muutaman harppauksen, voi jo kerätä sammalta narsissiruukkujen pinnalle ja poimia mustikanvarpuja sisälle kukkimaan. Eikä tähän aikaan vuodesta malta muutenkaan pysyä pois ulkoa. Hyvä, kun lumi ehtii sulaa, niin on jo loikittava pitkin nurmikoita. On myös käytävä rapsuttelemassa multapenkin pintaa ja tutkittava, nouseeko sieltä jotain. Ja kyllä, topakat raparperin alut ovat jo valmiina työntymään esille, samoin kuin tiuha köynnöspinaattiversosto. Ja kas, ruohosipulituppaat ovat jo ehtineet pinnalle. Ihme, jos ei tutkiessaan saa luontoaltistusta.

Entäs puolisoni? Talomme lämpiää puulla, mikä tietää jokavuotista savottaa metsässä – altistusta parhaimmasta päästä. Lapsetkin, siis pieninä ollessaan, keräsivät kivet, kokosivat risumajat ja kiikuttivat kastemadot pois ajoteiltä. Kaiken huippu oli se, kun ympäristötietoiset neitokaiset, tyttäremme ja hänen serkkunsa, pyydystivät heinäsirkkoja ja paistoivat niitä ruuaksi paistinpannulla. Tämä tapahtui monta vuotta ennen kuin hyönteisruuasta alettiin enemmälti puhua. Altistusta sekin.

Meidän kaltaisia täällä metsien maassa riittää. Emme siis taida olla niitä, joihin uusien tuotteiden markkinointi kannattaa ensisijaisesti kohdistaa. Potentiaaliset ostajat löytynevät metropoleista – ja ymmärtääkseni uusien tuotteiden kanssa pyritäänkin maailmanmarkkinoille. Eläähän Suomi toki metsästä muutenkin, joten miksi ei siis metsän mikrobeista.

Sellainen vielä mietityttää, että miksi maamme pitää entisestään kaupungistua. Eikö tässä ole jälleen yksi syy rakentaa elämää maaseudulle? Ettei tarvitsisi päätyä ostamaan luontoaltistusta.