Tein vastikään juttua vesantolaisten nuorten metallibändistä Ritual of Terrorista. Sen tarina on huikea. Nuoret alkoivat noin puolitoista vuotta sitten soittaa porukassa. He sävelsivät, sanoittivat, sovittivat, treenasivat, treenasivat lisää, äänittivät ja julkaisivat – ensin suoratoistopalveluissa ja sitten cd:nä. Tällä hetkellä he etsivät levy-yhtiötä ja käynnistelevät keikkailua.
Matkan varrella nuorten kaverit ovat ihmetelleet, miten paljon pokkaa heillä on. He ovat saaneet tukea myös vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Vanhemmat ovat ymmärtäneet pitkät treeni-illat ja musiikinopettajat ovat perehdyttäneet heidät ensin bändisoittamisen, sitten äänittämisen ja julkaisemisen saloihin. Eikä vähäpätöinen ole ollut myöskään kunnan tuki antaessaan nuorten käyttöön treeni- ja äänitystilat. Jos joku onkin erehtynyt epäilemään pikkupaikkakunnan suomia mahdollisuuksia, nuoret ovat siitä viis veisanneet.
Nyt bändin esittämä melodinen death metal on saanut jo vastakaikua. Heitä on kuunneltu YouTubessa yli 40 000 kertaa. ”Onhan se aika paljon, kun ei olla ennen julkaistu”, eräs bändiläinen totesi.
Aika paljon! Minä tuossa tilanteessa tuulettaisin ja hyppisin yläpystyä: Yli 40 000! Se on lähes kaksikymmentä kertaa enemmän kuin Vesannolla on asukkaita! Siitä on hyvä lähteä valloittamaan maailmaa.
Alkuvuoden juttukeikoilla olen törmännyt moniin, jotka tekevät intohimoisesti sitä, mistä eniten pitävät. Tekemisillään he ovat innostaneet muitakin rakastamansa harrastuksen tai lajin pariin. Samalla he ovat luoneet pienille paikkakunnille aivan uudenlaista toimintaa. Tein esimerkiksi Koti ja maaseutu -lehteen juttua Anna-Mari Kaipaisesta. Hän kiinnostui historiallisten pukujen ompelemisesta. Nyt tämä taiteilija ja käsityöläinen vetää Rautalammilla vanhojen pukujen ompelukursseja ja järjestää muotinäytöksiä.
Rautalampilehteen haastattelin puolestaan Erkki Jaamalaista. Hän toimii emäpitäjässä alamäkiluistelujaoston puheenjohtajana. Kyllä, pienellä paikkakunnalla on kyseinen jaosto. Sen jäsenet kiertävät maailmalla kilpailemassa, opettavat junioreita lajin pariin ja rakentavat talvisin talkoolaisten kanssa maailman parhaan alamäkiluisteluradan. Se on tänäkin vuonna houkutellut Rautalammille luistelijoita ja kilpailijoita maapallon toiselta puolelta saakka.
Suonenjokilehteen jututin toista liikuttajaa, Toni Hännistä. Hän vetää puolestaan Suonenjoella mäkijaostoa, kunnostaa hyppyrimäkiä ja on elvyttänyt Kyöpelin vuoren kisat henkiin vuosien tauon jälkeen. Hän myös opettaa pieniä mäkikotkia ja haluaa tehdä mäkihyppyä vanhemmillekin tutuksi matalan kynnyksen lajina. Kaiken tämän hän tekee rakkaudesta lajiin.
Pienellä paikkakunnalla voi siis tehdä mitä haluaa – ainakin melkein. Joskus se voi olla jopa helpompaa kuin isoissa kaupungeissa, niin kuin Vesannon seurakunnan lastenohjaaja Niina Salonen taannoisessa Helsingin Sanomien haastattelussa (29.3.2019) sanoi:
”Yhteistyö toimii hyvin. Ei tarvitse jäädä byrokratian rattaisiin. Jos haluat jotain, alat vaan järjestää. Saat tilan, saat jostain siihen vähän rahaa ja saat kavereita mukaan.”
Tein vastikään juttua vesantolaisten nuorten metallibändistä Ritual of Terrorista. Sen tarina on huikea. Nuoret alkoivat noin puolitoista vuotta sitten soittaa porukassa. He sävelsivät, sanoittivat, sovittivat, treenasivat, treenasivat lisää, äänittivät ja julkaisivat – ensin suoratoistopalveluissa ja sitten cd:nä. Tällä hetkellä he etsivät levy-yhtiötä ja käynnistelevät keikkailua.
Matkan varrella nuorten kaverit ovat ihmetelleet, miten paljon pokkaa heillä on. He ovat saaneet tukea myös vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Vanhemmat ovat ymmärtäneet pitkät treeni-illat ja musiikinopettajat ovat perehdyttäneet heidät ensin bändisoittamisen, sitten äänittämisen ja julkaisemisen saloihin. Eikä vähäpätöinen ole ollut myöskään kunnan tuki antaessaan nuorten käyttöön treeni- ja äänitystilat. Jos joku onkin erehtynyt epäilemään pikkupaikkakunnan suomia mahdollisuuksia, nuoret ovat siitä viis veisanneet.
Nyt bändin esittämä melodinen death metal on saanut jo vastakaikua. Heitä on kuunneltu YouTubessa yli 40 000 kertaa. ”Onhan se aika paljon, kun ei olla ennen julkaistu”, eräs bändiläinen totesi.
Aika paljon! Minä tuossa tilanteessa tuulettaisin ja hyppisin yläpystyä: Yli 40 000! Se on lähes kaksikymmentä kertaa enemmän kuin Vesannolla on asukkaita! Siitä on hyvä lähteä valloittamaan maailmaa.
Alkuvuoden juttukeikoilla olen törmännyt moniin, jotka tekevät intohimoisesti sitä, mistä eniten pitävät. Tekemisillään he ovat innostaneet muitakin rakastamansa harrastuksen tai lajin pariin. Samalla he ovat luoneet pienille paikkakunnille aivan uudenlaista toimintaa. Tein esimerkiksi Koti ja maaseutu -lehteen juttua Anna-Mari Kaipaisesta. Hän kiinnostui historiallisten pukujen ompelemisesta. Nyt tämä taiteilija ja käsityöläinen vetää Rautalammilla vanhojen pukujen ompelukursseja ja järjestää muotinäytöksiä.
Rautalampilehteen haastattelin puolestaan Erkki Jaamalaista. Hän toimii emäpitäjässä alamäkiluistelujaoston puheenjohtajana. Kyllä, pienellä paikkakunnalla on kyseinen jaosto. Sen jäsenet kiertävät maailmalla kilpailemassa, opettavat junioreita lajin pariin ja rakentavat talvisin talkoolaisten kanssa maailman parhaan alamäkiluisteluradan. Se on tänäkin vuonna houkutellut Rautalammille luistelijoita ja kilpailijoita maapallon toiselta puolelta saakka.
Suonenjokilehteen jututin toista liikuttajaa, Toni Hännistä. Hän vetää puolestaan Suonenjoella mäkijaostoa, kunnostaa hyppyrimäkiä ja on elvyttänyt Kyöpelin vuoren kisat henkiin vuosien tauon jälkeen. Hän myös opettaa pieniä mäkikotkia ja haluaa tehdä mäkihyppyä vanhemmillekin tutuksi matalan kynnyksen lajina. Kaiken tämän hän tekee rakkaudesta lajiin.
Pienellä paikkakunnalla voi siis tehdä mitä haluaa – ainakin melkein. Joskus se voi olla jopa helpompaa kuin isoissa kaupungeissa, niin kuin Vesannon seurakunnan lastenohjaaja Niina Salonen taannoisessa Helsingin Sanomien haastattelussa (29.3.2019) sanoi:
”Yhteistyö toimii hyvin. Ei tarvitse jäädä byrokratian rattaisiin. Jos haluat jotain, alat vaan järjestää. Saat tilan, saat jostain siihen vähän rahaa ja saat kavereita mukaan.”