Televisiossa pyörii parhaillaan Voice of Finland. Koska siinä etsitään parasta, kilpailu on kovaa. Moni taitava laulaja on joutunut jättämään kisan kesken jo ensiesiintymisensä jälkeen. Äänestä on puuttunut persoonallisuus, tulkinnasta omakohtaisuus tai esitys ei vain muuten ole sykähdyttänyt. Raadin viesti on kuitenkin välillä ollut: laula, laula, laula. Löydä äänesi.

Kirjoittamiseen on olemassa paljon ohjeistusta, lauseoppia ja pilkkusääntöjä. Paras neuvo silti on: kirjoita, kirjoita, kirjoita. Vain siten voi löytää oman kirjoittajan äänen. Silloin tekstin tuottaminen sujuu, ainakin ajoittain, hieman helpommin kuin jos pyrkisi jäljentämään muita. Ja silloin voi myös seistä sataprosenttisesti tuotoksensa takana.

Myös toimittajalla on oltava oma ääni, olkoonkin, että hän kirjoittaa monenlaista tekstiä. Napakkaan uutiseen ei juuri luovuutta mahdu, mutta mitä tarinallisempaan juttumuotoon mennään, sitä oleellisemmaksi toimittajan oma ääni tulee. Se ei tarkoita, että jutun tikapuut näkyvät: ei tarvitse istuutua haastateltavan kanssa lattekupposelle tai tilata päivän keittolounasta. Pysyköön toimittaja kernaasti taustalla ja antakoot haastateltavalle ja hänen ajatuksilleen tilan. Mutta kun se tekee omalla tyylillään, saa lukijoilta vastakaikua. Toimittaja aletaan tunnistaa jutuistaan, mikä tuo jatkossakin töitä.

Toimittajan ääni voi näkyä monella tapaa. Siinä missä toinen kirjoittaa niukan asiallista tekstiä, toinen maalailee laveasti tunnelmia. Joku kaivelee kärkkäästi epäkohtia ja toinen haluaa myönteisen lähestymistavan kannatella aiheen käsittelyä. Nokkela sanojen käyttäminen, yksityiskohtien huomaaminen tai toimittajan hymy, joka pyrkii ulos riviväleistä, voi niin ikään olla sitä itselle tyypillistä tyyliä, jonka soisi näkyvän. Se ei vie huomiota itse aiheesta, vaan maustaa sitä hienovaraisesti niin, että kokonaisuudesta tulee nautittava.

On kuitenkin selvää, että kun kirjoittaa tyylillään, ei voi miellyttää kaikkia lukijoita. Mutta jos vain pistää sanoja pötköön kuin halkoja pinoon, niin kohta ei ole sitä ainoatakaan lukijaa.

Kävin vuosia sitten tekemässä juttua, kun Antti Heikkinen vieraili Tervon kirjastossa kertomassa kirjailijan työstään. Hän aloitti uransa paikallislehden toimittajana ja oppi jo tuolloin tärkeimmän. ”Oivalsin pian mikä on tärkeintä kirjoittamisessa. Aivan kuin laulajalla on saundi, kirjoittajallakin on oltava oma tyyli”, Heikkinen sanoi.

Televisiossa pyörii parhaillaan Voice of Finland. Koska siinä etsitään parasta, kilpailu on kovaa. Moni taitava laulaja on joutunut jättämään kisan kesken jo ensiesiintymisensä jälkeen. Äänestä on puuttunut persoonallisuus, tulkinnasta omakohtaisuus tai esitys ei vain muuten ole sykähdyttänyt. Raadin viesti on kuitenkin välillä ollut: laula, laula, laula. Löydä äänesi.

Kirjoittamiseen on olemassa paljon ohjeistusta, lauseoppia ja pilkkusääntöjä. Paras neuvo silti on: kirjoita, kirjoita, kirjoita. Vain siten voi löytää oman kirjoittajan äänen. Silloin tekstin tuottaminen sujuu, ainakin ajoittain, hieman helpommin kuin jos pyrkisi jäljentämään muita. Ja silloin voi myös seistä sataprosenttisesti tuotoksensa takana.

Myös toimittajalla on oltava oma ääni, olkoonkin, että hän kirjoittaa monenlaista tekstiä. Napakkaan uutiseen ei juuri luovuutta mahdu, mutta mitä tarinallisempaan juttumuotoon mennään, sitä oleellisemmaksi toimittajan oma ääni tulee. Se ei tarkoita, että jutun tikapuut näkyvät: ei tarvitse istuutua haastateltavan kanssa lattekupposelle tai tilata päivän keittolounasta. Pysyköön toimittaja kernaasti taustalla ja antakoot haastateltavalle ja hänen ajatuksilleen tilan. Mutta kun se tekee omalla tyylillään, saa lukijoilta vastakaikua. Toimittaja aletaan tunnistaa jutuistaan, mikä tuo jatkossakin töitä.

Toimittajan ääni voi näkyä monella tapaa. Siinä missä toinen kirjoittaa niukan asiallista tekstiä, toinen maalailee laveasti tunnelmia. Joku kaivelee kärkkäästi epäkohtia ja toinen haluaa myönteisen lähestymistavan kannatella aiheen käsittelyä. Nokkela sanojen käyttäminen, yksityiskohtien huomaaminen tai toimittajan hymy, joka pyrkii ulos riviväleistä, voi niin ikään olla sitä itselle tyypillistä tyyliä, jonka soisi näkyvän. Se ei vie huomiota itse aiheesta, vaan maustaa sitä hienovaraisesti niin, että kokonaisuudesta tulee nautittava.

On kuitenkin selvää, että kun kirjoittaa tyylillään, ei voi miellyttää kaikkia lukijoita. Mutta jos vain pistää sanoja pötköön kuin halkoja pinoon, niin kohta ei ole sitä ainoatakaan lukijaa.

Kävin vuosia sitten tekemässä juttua, kun Antti Heikkinen vieraili Tervon kirjastossa kertomassa kirjailijan työstään. Hän aloitti uransa paikallislehden toimittajana ja oppi jo tuolloin tärkeimmän. ”Oivalsin pian mikä on tärkeintä kirjoittamisessa. Aivan kuin laulajalla on saundi, kirjoittajallakin on oltava oma tyyli”, Heikkinen sanoi.