Laulaja, lauluntekijä ja Miljoonasateen keulakuva Heikki Salo on neuvonut aloittelevaa biisinikkaria seuraavasti: ”Biisien kanssa on sama kuten kaiken muunkin. Niitä ruvetaan vain tekemään.”

Tällä periaatteella minäkin lähdin pari vuotta sitten kirjoittamaan toimittajan blogiani. Luotin siihen, että tekemällä oppii. Totta puhuen silloin ei tullut edes mieleen, että blogikirjoittamiseenkin on tarjolla opastusta, verkkokursseja ja valmentajia. Nyt kun olen tutkinut asiaa ja hieman opiskellutkin aihetta, huomaan, etten ole tekemällä paljoa oppinut. Syy on Googlen. Se luo omanlaisensa säännöt ja maailman, jossa nohevimmat jo pärjäävät.

Otetaan esimerkiksi otsikointi. En ole laskenut yhdenkään otsikkoni merkkimäärää. Pitäisi, sillä Google näyttää hakutuloksissa otsikon 55 ensimmäistä kirjainta. En myöskään ole ujuttanut otsikkoihini seuraavia kysymyssanoja: miten, miksi, milloin tai kuinka. Opin, että ne ovat trikkerisanoja, joilla moni etsii tietoa pulmaansa.

Numerotkin ovat tehokkaita. Voiko kukaan vastustaa otsikkoa ”Viisi tapaa olla onnellinen” tai ”Kymmenen keinoa rikastua nopeasti”? On pakko klikata myös sellainen otsikko, jossa luvataan 19 ohjetta. Voiko kukaan keksiä 19 erilaista, mainitsemisen arvoista keinoa vaikka kiivetä kissa puusta? Ei voi.

Tarkistan vielä, olenko käyttänyt tunteita herättäviä voimasanoja. En ole. Yhdessäkään otsikossani ei ole yhtäkään seuraavista voimasanoista: hauska, häikäisevä, aito, ainutlaatuinen, valloittava, uskalias, silmiä avaava, uskomaton, rohkea, ilmainen, maksuton, miellyttävä, omituinen, vaivaton, helppo, kiitollinen, merkityksellinen, toivo, sensaatiomainen ja yllättävä. Voimasanoja on toki muitakin, mutta tuollaisen listan löysin.

Mutta hetkinen. Jotain olen sentään tehnyt oikein. Vaikka otsikoissani ei tunnesanoja vilise, tekstit olen ainakin kirjoittanut tunteella, sydämellä ja aivan ikiomalla tyylilläni. Sekin katsotaan eduksi. 

Kuitenkin paras sääntö, johon törmäsin, on se, jossa kehotetaan muuttamaan sääntöjä, tekemään asioita uudella tavalla ja erilailla kuin muut. Silloin Alf Rehnin mukaan päästään uutta luovan ja varsin kiinnostavan kysymyksen äärelle: ”Onko se oikeastaan enää blogi?”

Sääntöjen rikkomisen olen näemmä osannut tehdä jo ihan luonnostaan. Ei siis mitään hätää. Postauksia on tulossa lisää.

Laulaja, lauluntekijä ja Miljoonasateen keulakuva Heikki Salo on neuvonut aloittelevaa biisinikkaria seuraavasti: ”Biisien kanssa on sama kuten kaiken muunkin. Niitä ruvetaan vain tekemään.”

Tällä periaatteella minäkin lähdin pari vuotta sitten kirjoittamaan toimittajan blogiani. Luotin siihen, että tekemällä oppii. Totta puhuen silloin ei tullut edes mieleen, että blogikirjoittamiseenkin on tarjolla opastusta, verkkokursseja ja valmentajia. Nyt kun olen tutkinut asiaa ja hieman opiskellutkin aihetta, huomaan, etten ole tekemällä paljoa oppinut. Syy on Googlen. Se luo omanlaisensa säännöt ja maailman, jossa nohevimmat jo pärjäävät.

Otetaan esimerkiksi otsikointi. En ole laskenut yhdenkään otsikkoni merkkimäärää. Pitäisi, sillä Google näyttää hakutuloksissa otsikon 55 ensimmäistä kirjainta. En myöskään ole ujuttanut otsikkoihini seuraavia kysymyssanoja: miten, miksi, milloin tai kuinka. Opin, että ne ovat trikkerisanoja, joilla moni etsii tietoa pulmaansa.

Numerotkin ovat tehokkaita. Voiko kukaan vastustaa otsikkoa ”Viisi tapaa olla onnellinen” tai ”Kymmenen keinoa rikastua nopeasti”? On pakko klikata myös sellainen otsikko, jossa luvataan 19 ohjetta. Voiko kukaan keksiä 19 erilaista, mainitsemisen arvoista keinoa vaikka kiivetä kissa puusta? Ei voi.

Tarkistan vielä, olenko käyttänyt tunteita herättäviä voimasanoja. En ole. Yhdessäkään otsikossani ei ole yhtäkään seuraavista voimasanoista: hauska, häikäisevä, aito, ainutlaatuinen, valloittava, uskalias, silmiä avaava, uskomaton, rohkea, ilmainen, maksuton, miellyttävä, omituinen, vaivaton, helppo, kiitollinen, merkityksellinen, toivo, sensaatiomainen ja yllättävä. Voimasanoja on toki muitakin, mutta tuollaisen listan löysin.

Mutta hetkinen. Jotain olen sentään tehnyt oikein. Vaikka otsikoissani ei tunnesanoja vilise, tekstit olen ainakin kirjoittanut tunteella, sydämellä ja aivan ikiomalla tyylilläni. Sekin katsotaan eduksi. 

Kuitenkin paras sääntö, johon törmäsin, on se, jossa kehotetaan muuttamaan sääntöjä, tekemään asioita uudella tavalla ja erilailla kuin muut. Silloin Alf Rehnin mukaan päästään uutta luovan ja varsin kiinnostavan kysymyksen äärelle: ”Onko se oikeastaan enää blogi?”

Sääntöjen rikkomisen olen näemmä osannut tehdä jo ihan luonnostaan. Ei siis mitään hätää. Postauksia on tulossa lisää.