Pääsinpä taas mainioille jutun juurille. Näin sain todeta, kun kirjoitin ennen pääsiäistä paikallislehtijutut. Osa niistä ilmestyi vasta eilen.

Tapasin muun muassa agilityharrastajan, joka kertoi huippu-urheilijakoiransa elämästä. Siihen kuuluu treenejä, kisamatkoja sekä valmentajan, hierojan ja osteopaatin tapaamisia.

Taikuri puolestaan jutteli, kuinka hän harjoittelee yhtä taikatemppua vähintään kolme kuukautta saadakseen lavalla osakseen yleisön herkeämättömän huomion ja lopulta raikuvat aplodit.

Tapasin myös virkeän rouvan, joka paperitöitä ikänsä tehtyään ja eläkkeelle siirryttyään perusti yrityksen, opiskeli puutarhuriksi ja hallitsee nyt niin minikaivurin puikot, traktorin ratin kuin moottorisahan huollonkin.

Kaikissa näissä oli jutun juurta, johon tarttua. Ei tarvinnut muuta kuin haltioitua. Niin ja tietysti istua ja kirjoittaa.

Nykyään puhutaan paljon siitä, että juttuun pitää saada tarinallisuutta. Minusta on kuitenkin tärkeämpää päästä jutun juurille. Sieltä kumpuaa tarinallinen juttu kuin itsestään.

Aina jutusta ei tahdo löytää sitä jotain. Silloin ei ehkä vain osaa tai uskalla kysyä haastateltavaltaan riittävästi, vaan keskustelu kiertää jo aiemmin kuullussa ja nähdyssä.

Se ei silti tarkoita, että sellaisesta jutusta tulisi huono. Sillä saattaa olla uutisarvoa, vaikkei se  tarinallisuuteen yltäisi.

Otanpa esimerkin. Lukija saa tiedon grilli-kioskin avaamisesta luettuaan aiheesta uutisjutun. Jos hän sen lisäksi lukee tarinaa siitä, kuinka paikan omistajalle grilli-kioskin avaaminen on hänen elämänsä suurin haave, johon hän rohkeni ruveta vasta vanhoilla päivillään, saattaa juttu liikuttaa lukijaa muutenkin kuin vain hampurilaiselle.

Pääsinpä taas mainioille jutun juurille. Näin sain todeta, kun kirjoitin ennen pääsiäistä paikallislehtijutut. Osa niistä ilmestyi vasta eilen.

Tapasin muun muassa agilityharrastajan, joka kertoi huippu-urheilijakoiransa elämästä. Siihen kuuluu treenejä, kisamatkoja sekä valmentajan, hierojan ja osteopaatin tapaamisia.

Taikuri puolestaan jutteli, kuinka hän harjoittelee yhtä taikatemppua vähintään kolme kuukautta saadakseen lavalla osakseen yleisön herkeämättömän huomion ja lopulta raikuvat aplodit.

Tapasin myös virkeän rouvan, joka paperitöitä ikänsä tehtyään ja eläkkeelle siirryttyään perusti yrityksen, opiskeli puutarhuriksi ja hallitsee nyt niin minikaivurin puikot, traktorin ratin kuin moottorisahan huollonkin.

Kaikissa näissä oli jutun juurta, johon tarttua. Ei tarvinnut muuta kuin haltioitua. Niin ja tietysti istua ja kirjoittaa.

Nykyään puhutaan paljon siitä, että juttuun pitää saada tarinallisuutta. Minusta on kuitenkin tärkeämpää päästä jutun juurille. Sieltä kumpuaa tarinallinen juttu kuin itsestään.

Aina jutusta ei tahdo löytää sitä jotain. Silloin ei ehkä vain osaa tai uskalla kysyä haastateltavaltaan riittävästi, vaan keskustelu kiertää jo aiemmin kuullussa ja nähdyssä.

Se ei silti tarkoita, että sellaisesta jutusta tulisi huono. Sillä saattaa olla uutisarvoa, vaikkei se  tarinallisuuteen yltäisi.

Otanpa esimerkin. Lukija saa tiedon grilli-kioskin avaamisesta luettuaan aiheesta uutisjutun. Jos hän sen lisäksi lukee tarinaa siitä, kuinka paikan omistajalle grilli-kioskin avaaminen on hänen elämänsä suurin haave, johon hän rohkeni ruveta vasta vanhoilla päivillään, saattaa juttu liikuttaa lukijaa muutenkin kuin vain hampurilaiselle.