Reilu viikko sitten minä, Hytösen Anu ja Kuhmosen Sisko lähdimme jo aamutuimaan huristelemaan pikkuteitä kohti Lapinlahtea. Olimme saaneet kutsun osallistua tunnustustenjakotilaisuuteen. Neljän naisen porukastamme vain Nuutisen Mirja ei päässyt paikalle. Hän osallistui samaan aikaan Firenzessä taidenäyttelyn avajaisiin. No, kelpasi hänen sielläkin esitellä aikaansaannoksiaan.

Lapinlahdella saimme ottaa vastaan vuoden 2016 kotiseututeko -tunnustuksen. Se myönnettiin Vesannon kotiseutuyhdistykselle ja julkaisemallemme Vesanto-lehdelle. Kyseessä oli Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liiton myöntämä maakunnallinen huomionosoitus.

Olemme ylpeitä lehdestämme, vaikka edustammekin vain pientä osaa siitä joukosta, joka on lehteä ahertanut. Se on nimittäin ilmestynyt jo viidenkymmenen vuoden ajan. Ei lainkaan huono saavutus, niin kuin ei sekään, että viimeiset viisi vuotta lehdestä on ilmestynyt perinteisen joululehden lisäksi myös kesänumero.

Muutama vuosi sitten lehden tekeminen oli vaarassa hiipua kokonaan. Ei auttanut muu kuin laittaa isompi vaihde päälle: panostaa ulkoasuun, kasvattaa sivumäärää ja tuplata julkaisujen määrä. Se kannatti, muuten ei oltaisi tässä.

Lehden tekemiseen on tuonut pontta myös selkeä teemoittaminen. Jokaisella numerolla on oma aiheensa, josta pyydetään paikkakuntalaisilta tarinoita, runoja, muisteloita, valokuvia ja piirroksia. Myös me toimittajat teemme juttuja kulloisestakin aiheesta. Sellaisia ovat olleet kylät, eläimet, puutarhat, käsityöt, kotitalous, vesistöt, urheilu ja vanhat koneet. Yllättäen aiheesta kuin aiheesta löytyy paikallista tietoa vaikka kuinka, ja miksi ei tosiaan löytyisi.

Itselleni sykähdyttävin teema on ollut vesistöt. Kirjoitin nimittäin silloin muutaman jutun Harinkaanlahdesta, paikasta, jossa asumme. Pääsin haastattelemaan iäkkäitä ihmisiä, kaivelemaan kotiseutuarkiston kuvia ja etsimään tietoa lehdistä ja kirjoista. Enkä ollut uskoa löytämääni: tällä samalla paikalla, joka nykyään on rauhan tyyssija, on vietetty hyvinkin vilkasta elämää.

Vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä tässä toimi satamakylä laivalaitureineen, rantamakasiineineen, osuuskauppoineen, kestikievareineen ja kaksine kahviloineen. Rannassa pysähtyivät suuret matkustajalaivat, muun muassa yli 200-paikkainen höyrylaiva Ylä-Keitele, joka kyyditsi niin hienostorouvat, työmiehet, Alkoon menijät kuin kirkkokansankin. Mukana kulkivat myös lehmät ja jyväsäkit.

Myöhemmin, kun liikenne siirtyi pyörien päälle, on satama nähnyt melkoisen rekkarallin. Parhaimmillaan yhden kesän aikana Harinkaanlahteen saatettiin laskea liki tuhat rekkakuormaa tukkeja, jotka edelleen siirtyivät varppaajien, tervahöyryjen tai proomujen kuljettamina eteenpäin. Ja totta: tuon ajan merkkejä näkyy maisemassa edelleen, nyt kun niitä osaa katsoa.

Olen asunut Vesannolla vakituisesti viisi vuotta, ja mikä onkaan ollut parempi tapa tutustua uuteen kotiseutuun kuin lehtien tekeminen.

Lapinlahdelta kotiin ajellessamme suunnittelimme innokkaasti kesänumeroa. Sen teemana on Suomi-romantiikka ja rakkaustarinat. Kotiseutu tulee valottumaan taas ihan uudesta näkökulmasta.

Reilu viikko sitten minä, Hytösen Anu ja Kuhmosen Sisko lähdimme jo aamutuimaan huristelemaan pikkuteitä kohti Lapinlahtea. Olimme saaneet kutsun osallistua tunnustustenjakotilaisuuteen. Neljän naisen porukastamme vain Nuutisen Mirja ei päässyt paikalle. Hän osallistui samaan aikaan Firenzessä taidenäyttelyn avajaisiin. No, kelpasi hänen sielläkin esitellä aikaansaannoksiaan.

Lapinlahdella saimme ottaa vastaan vuoden 2016 kotiseututeko -tunnustuksen. Se myönnettiin Vesannon kotiseutuyhdistykselle ja julkaisemallemme Vesanto-lehdelle. Kyseessä oli Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liiton myöntämä maakunnallinen huomionosoitus.

Olemme ylpeitä lehdestämme, vaikka edustammekin vain pientä osaa siitä joukosta, joka on lehteä ahertanut. Se on nimittäin ilmestynyt jo viidenkymmenen vuoden ajan. Ei lainkaan huono saavutus, niin kuin ei sekään, että viimeiset viisi vuotta lehdestä on ilmestynyt perinteisen joululehden lisäksi myös kesänumero.

Muutama vuosi sitten lehden tekeminen oli vaarassa hiipua kokonaan. Ei auttanut muu kuin laittaa isompi vaihde päälle: panostaa ulkoasuun, kasvattaa sivumäärää ja tuplata julkaisujen määrä. Se kannatti, muuten ei oltaisi tässä.

Lehden tekemiseen on tuonut pontta myös selkeä teemoittaminen. Jokaisella numerolla on oma aiheensa, josta pyydetään paikkakuntalaisilta tarinoita, runoja, muisteloita, valokuvia ja piirroksia. Myös me toimittajat teemme juttuja kulloisestakin aiheesta. Sellaisia ovat olleet kylät, eläimet, puutarhat, käsityöt, kotitalous, vesistöt, urheilu ja vanhat koneet. Yllättäen aiheesta kuin aiheesta löytyy paikallista tietoa vaikka kuinka, ja miksi ei tosiaan löytyisi.

Itselleni sykähdyttävin teema on ollut vesistöt. Kirjoitin nimittäin silloin muutaman jutun Harinkaanlahdesta, paikasta, jossa asumme. Pääsin haastattelemaan iäkkäitä ihmisiä, kaivelemaan kotiseutuarkiston kuvia ja etsimään tietoa lehdistä ja kirjoista. Enkä ollut uskoa löytämääni: tällä samalla paikalla, joka nykyään on rauhan tyyssija, on vietetty hyvinkin vilkasta elämää.

Vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä tässä toimi satamakylä laivalaitureineen, rantamakasiineineen, osuuskauppoineen, kestikievareineen ja kaksine kahviloineen. Rannassa pysähtyivät suuret matkustajalaivat, muun muassa yli 200-paikkainen höyrylaiva Ylä-Keitele, joka kyyditsi niin hienostorouvat, työmiehet, Alkoon menijät kuin kirkkokansankin. Mukana kulkivat myös lehmät ja jyväsäkit.

Myöhemmin, kun liikenne siirtyi pyörien päälle, on satama nähnyt melkoisen rekkarallin. Parhaimmillaan yhden kesän aikana Harinkaanlahteen saatettiin laskea liki tuhat rekkakuormaa tukkeja, jotka edelleen siirtyivät varppaajien, tervahöyryjen tai proomujen kuljettamina eteenpäin. Ja totta: tuon ajan merkkejä näkyy maisemassa edelleen, nyt kun niitä osaa katsoa.

Olen asunut Vesannolla vakituisesti viisi vuotta, ja mikä onkaan ollut parempi tapa tutustua uuteen kotiseutuun kuin lehtien tekeminen.

Lapinlahdelta kotiin ajellessamme suunnittelimme innokkaasti kesänumeroa. Sen teemana on Suomi-romantiikka ja rakkaustarinat. Kotiseutu tulee valottumaan taas ihan uudesta näkökulmasta.