17.03.2017, 14:08

Sain lisätä listalleni tällä viikolla uuden lehden. Siihen ei olekaan kovin moni vielä kirjoittanut. Kyseessä on nimittäin maailman ensimmäinen UusiSavo Kuopio.

Tein lehteen peräti kuusi juttua aina kodin putkiremontista sohvan valintaan ja kartingista savolaiseen pelikeskukseen.

Pääsin myös haastattelemaan markkinointivalmentajaa ja ilmiömäistä esiintyjää Mikko Kalliolaa sekä pihavelhoksi itseään kutsuvaa hortonomi Tuula Murasta. Juttuja kirjoittaessani ihastelin heidän vahvaa työfilosofiaansa. Kalliolan tavoite on herätellä kuolleista, saada ihmiset innostumaan ja luottamaan itseensä. Muranen taas voimaannuttaa taikomalla kauniita pihoja ihmisten nauttia. Heistä on opiksi ottamista. Omalla työlläkin voi olla joku ylevämpi tavoite kuin vain se, että täyttää palstatilaa.

Ihastelin myös haastateltavien tapaa kouluttaa ja kehittää itseään jatkuvasti. Sellainen pitää nimittäin työintoa yllä. Tosin välillä into saattaa tilapäisesti laskea, kun uutta oppiessaan huomaa, ettei tässä niin valmiita oltukaan. Joka tapauksessa haastatteluista potkua saaneena päätin minäkin ilmoittautua erääseen koulutukseen.

Uusi kaupunkilehti ilmestyi sopivaan aikaan, sillä juuri tällä viikolla paikallislehdet ovat otsikoissa. Vuoden journalistinen teko myönnettiin nimittäin Jani Halmeelle, miehelle, joka on tilannut yli 160 paikallislehteä ja julkaisee niiden uutisten pohjalta viikoittaisen videokatsauksen Twitter-tilillään. Hänen mielestään paikallislehdet kertovat tärkeistä asioista, joita voisi hyvin nostaa valtakunnankin uutisiin.

Näinhän se on. Sen tiedämme me, jotka ahkeroimme myös paikallisiin julkaisuihin. Läheltä löytyy upeita tarinoita jaettaviksi. Parhaimmillaan ne koskettavat. Saavat jopa aikaan tekoja – muidenkin kuin toimittajan tekemiä.

Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät

                                                                                                                                       Copyright Sari Toikkanen 2022