Vuosia sitten meillä oli pojan kanssa tapana viettää museopäiviä. Tuolloin kiertelimme museoissa, välillä piipahdimme syömässä ja jätskillä, mutta sääntöjemme mukaan ostoskeskuksiin ei saanut päivän aikana harhautua.

Kuopiossa sukelsimme entisaikaan korttelimuseossa, ihmettelimme mammuttia luonnontieteellisessä ja ihastelimme satoja tauluja taidemuseossa. Jotkut tauluista olivat suuria kuin lakana. Mutta se, mikä meitä eniten säväytti ja minkä muistamme vielä vuosienkin jälkeen, oli teos nimeltä Hyvä ote. Emme olleet aluksi edes huomata sitä. Taiteilija oli naputellut museon seinään neljän tuuman naulan, kieputellut maalarinteipistä tikku-ukon ja pistänyt ukon roikkumaan käsillään naulasta. Teos oli pieni, vain noin kymmenen sentin pituinen. Ei siis ihme, että se oli jäädä isompien varjoon. Mutta voi mikä riemu, kun sen löysimme. Ja se huumori. Siinä oli hyvä ote.

Teos juolahti yllättäen mieleeni, kun ajattelin tämän ajan työelämää. Nyt jos milloinkaan työssä on tärkeää säilyttää hyvä ote. Se voi tosin olla vaikeaa, kun huoli toimeentulosta jäytää mieltä. Lehtiä siirtyy verkkoon, niiden ilmestymiskerrat harvenevat tai ne loppuvat kokonaan. Sähköpostiin ei enää tupsahda juttutilauksia entiseen malliin. Yhä vähenevistä jutuista on kilpailemassa yhä suurempi toimittajajoukko. Mutta kuitenkin: työstä on jaksettava nauttia.

Sami Yaffa sanoi vastikään Savon Sanomien haastattelussa, ettei musiikki saa olla vain työtä. Siinä pitää olla se alkuperäinen ilo ja innostus mukana. Sama pätee kirjoittamiseenkin. Jos et nauti siitä, nauttiiko lukijakaan?

Lopputuloksen ei tarvitse olla suurin ja näyttävin. Pienikin riittää, kun siinä on hyvä ote. Silloin se löytää paikkansa ja lukijansa.

Vuosia sitten meillä oli pojan kanssa tapana viettää museopäiviä. Tuolloin kiertelimme museoissa, välillä piipahdimme syömässä ja jätskillä, mutta sääntöjemme mukaan ostoskeskuksiin ei saanut päivän aikana harhautua.

Kuopiossa sukelsimme entisaikaan korttelimuseossa, ihmettelimme mammuttia luonnontieteellisessä ja ihastelimme satoja tauluja taidemuseossa. Jotkut tauluista olivat suuria kuin lakana. Mutta se, mikä meitä eniten säväytti ja minkä muistamme vielä vuosienkin jälkeen, oli teos nimeltä Hyvä ote. Emme olleet aluksi edes huomata sitä. Taiteilija oli naputellut museon seinään neljän tuuman naulan, kieputellut maalarinteipistä tikku-ukon ja pistänyt ukon roikkumaan käsillään naulasta. Teos oli pieni, vain noin kymmenen sentin pituinen. Ei siis ihme, että se oli jäädä isompien varjoon. Mutta voi mikä riemu, kun sen löysimme. Ja se huumori. Siinä oli hyvä ote.

Teos juolahti yllättäen mieleeni, kun ajattelin tämän ajan työelämää. Nyt jos milloinkaan työssä on tärkeää säilyttää hyvä ote. Se voi tosin olla vaikeaa, kun huoli toimeentulosta jäytää mieltä. Lehtiä siirtyy verkkoon, niiden ilmestymiskerrat harvenevat tai ne loppuvat kokonaan. Sähköpostiin ei enää tupsahda juttutilauksia entiseen malliin. Yhä vähenevistä jutuista on kilpailemassa yhä suurempi toimittajajoukko. Mutta kuitenkin: työstä on jaksettava nauttia.

Sami Yaffa sanoi vastikään Savon Sanomien haastattelussa, ettei musiikki saa olla vain työtä. Siinä pitää olla se alkuperäinen ilo ja innostus mukana. Sama pätee kirjoittamiseenkin. Jos et nauti siitä, nauttiiko lukijakaan?

Lopputuloksen ei tarvitse olla suurin ja näyttävin. Pienikin riittää, kun siinä on hyvä ote. Silloin se löytää paikkansa ja lukijansa.