Olen aina ollut huono sanomaan ”ei”. Se on vienyt minut työtehtäviin, joihin en ensi kuulemalta olisi uskonut pystyväni. Olen muun muassa käännyttänyt rekkoja, kun en ole mittaustulosten jälkeen hyväksynyt niiden viljakuormia interventiovarastoon. Olen myös harpponut pitkin viljavainioita ja silmäillyt täyttävätkö ne EU-tukihakemuksessa ilmoitetut tiedot. Minä, hortonomin koulutuksen saanut! Opiskelualaltani voin saavutuksenani puolestaan pitää sitä, kun pääsin melko noviisina suunnittelemaan loma-asuntomessujen puistot.

Toimittajana jokainen juttu on haaste. Tavallista isompaa haastetta tarjottiin, kun Kodin Pellervosta kysyttiin, tekisinkö repparijutun perinteikkäästä Lignell & Piispasen tehtaasta ja heidän marjaliköörin valmistamisestaan. Vastasin ”kyllä”. Tietysti. Enempiä miettimättä.

Kun sain sovittua kuvaajan Petri Jauhiaisen ja tehtaan toimitusjohtajan Harri Nylundin kanssa vierailupäivän, aloin pikkuhiljaa valmistautua haastatteluun. En kuitenkaan tiedä mitä odotin: tammitynnyreitä ja kellariholviako? Joka tapauksessa yllätyin, kun vastassa olivatkin nykyaikaiset tuotantotilat. Kypsytysvaraston pienimmät säiliöt olivat 3 500-litraisia suurimman vetäessä 40 000 litraa juomaa. Varaston kattokin ylsi yhdeksän metrin korkeuteen. Varastosta juoma siirtyi pakkaamoon, jossa parhaimmillaan täytettiin 20 000 pulloa yhdessä päivässä. Sieltä pullot matkasivat yli kahteenkymmeneen maahan Euroopassa ja Aasiassa. 

Ajattelin jo tuolloin haastattelutilanteessa, että kaiken tämän suuren ja tehokkaan rinnalla tarvitaan jotain inhimillistä. Ja sitähän tulee jututtamalla heitä, jotka ovat tämän takana. Saimmekin kuulla tarinaa toimitusjohtajan isoisoisoisoisästä, tehtaan perustajasta Gustav Raninista. Ihmettelimme sitä, miten likööreitä tehdään yhä samalla periaatteella kuin 1800-luvulla. Muun muassa kuuluisan mesimarjaliköörin resepti on edelleen käytössä ja sitä varjellaan kassakaapissa. Kuulimme, mitä vaatii tehdä maailman parasta alkoholia. Ja liikutuimme kuullessamme tarinaa siitä, miten blogikirjoitus oli saanut juoman kehittelijän kyyneliin.

Kotona huomasin, että on minulla ainakin aineistoa. Tosin jutulla on oltava pituuttakin: 7000–8000 merkkiä. Se on nykyaikana paljon. Yleensä pyydetään sellaisia 2000–3000 merkin juttuja. Kun päivittelin pituusvaatimusta kollegalleni, hän vastasi: ”Ota ilo irti, kun ei tarvitse väkisin pieneen merkkimäärään puristaa.” Se oli hyvä neuvo. Nautiskelin kirjoittamisesta ja lopulta huomasin, että jouduin jo tiivistämään tekstiä.

Juttuni Aikamoisia mestareita julkaistiin eilen. Kiitos Lignell & Piispasen henkilökunta ajastanne ja tarinoista. Ja kiitos Pete sujuvasta yhteistyöstä ja mainioista kuvista.

Olen omille nuorilleni yrittänyt sanoa, että ”kyllä” on hyvä vastaus. Kannattaa lähteä rohkeasti mukaan sellaiseenkin, joka ensin saattaa arveluttaa. Äkkiä sitä kasvaa uuteen rooliinsa. Vaikkapa sitten interventioviljan tarkastajaksi, puistosuunnittelijaksi tai reportteriksi alkoholitehtaalle. Näine ajatuksineen on hyvä lähteä uuteen vuoteen. Mutta sitä ennen rauhoitutaan jouluun. Ihanaa juhlaa meille kaikille.

Olen aina ollut huono sanomaan ”ei”. Se on vienyt minut työtehtäviin, joihin en ensi kuulemalta olisi uskonut pystyväni. Olen muun muassa käännyttänyt rekkoja, kun en ole mittaustulosten jälkeen hyväksynyt niiden viljakuormia interventiovarastoon. Olen myös harpponut pitkin viljavainioita ja silmäillyt täyttävätkö ne EU-tukihakemuksessa ilmoitetut tiedot. Minä, hortonomin koulutuksen saanut! Opiskelualaltani voin saavutuksenani puolestaan pitää sitä, kun pääsin melko noviisina suunnittelemaan loma-asuntomessujen puistot.

Toimittajana jokainen juttu on haaste. Tavallista isompaa haastetta tarjottiin, kun Kodin Pellervosta kysyttiin, tekisinkö repparijutun perinteikkäästä Lignell & Piispasen tehtaasta ja heidän marjaliköörin valmistamisestaan. Vastasin ”kyllä”. Tietysti. Enempiä miettimättä.

Kun sain sovittua kuvaajan Petri Jauhiaisen ja tehtaan toimitusjohtajan Harri Nylundin kanssa vierailupäivän, aloin pikkuhiljaa valmistautua haastatteluun. En kuitenkaan tiedä mitä odotin: tammitynnyreitä ja kellariholviako? Joka tapauksessa yllätyin, kun vastassa olivatkin nykyaikaiset tuotantotilat. Kypsytysvaraston pienimmät säiliöt olivat 3 500-litraisia suurimman vetäessä 40 000 litraa juomaa. Varaston kattokin ylsi yhdeksän metrin korkeuteen. Varastosta juoma siirtyi pakkaamoon, jossa parhaimmillaan täytettiin 20 000 pulloa yhdessä päivässä. Sieltä pullot matkasivat yli kahteenkymmeneen maahan Euroopassa ja Aasiassa. 

Ajattelin jo tuolloin haastattelutilanteessa, että kaiken tämän suuren ja tehokkaan rinnalla tarvitaan jotain inhimillistä. Ja sitähän tulee jututtamalla heitä, jotka ovat tämän takana. Saimmekin kuulla tarinaa toimitusjohtajan isoisoisoisoisästä, tehtaan perustajasta Gustav Raninista. Ihmettelimme sitä, miten likööreitä tehdään yhä samalla periaatteella kuin 1800-luvulla. Muun muassa kuuluisan mesimarjaliköörin resepti on edelleen käytössä ja sitä varjellaan kassakaapissa. Kuulimme, mitä vaatii tehdä maailman parasta alkoholia. Ja liikutuimme kuullessamme tarinaa siitä, miten blogikirjoitus oli saanut juoman kehittelijän kyyneliin.

Kotona huomasin, että on minulla ainakin aineistoa. Tosin jutulla on oltava pituuttakin: 7000–8000 merkkiä. Se on nykyaikana paljon. Yleensä pyydetään sellaisia 2000–3000 merkin juttuja. Kun päivittelin pituusvaatimusta kollegalleni, hän vastasi: ”Ota ilo irti, kun ei tarvitse väkisin pieneen merkkimäärään puristaa.” Se oli hyvä neuvo. Nautiskelin kirjoittamisesta ja lopulta huomasin, että jouduin jo tiivistämään tekstiä.

Juttuni Aikamoisia mestareita julkaistiin eilen. Kiitos Lignell & Piispasen henkilökunta ajastanne ja tarinoista. Ja kiitos Pete sujuvasta yhteistyöstä ja mainioista kuvista.

Olen omille nuorilleni yrittänyt sanoa, että ”kyllä” on hyvä vastaus. Kannattaa lähteä rohkeasti mukaan sellaiseenkin, joka ensin saattaa arveluttaa. Äkkiä sitä kasvaa uuteen rooliinsa. Vaikkapa sitten interventioviljan tarkastajaksi, puistosuunnittelijaksi tai reportteriksi alkoholitehtaalle. Näine ajatuksineen on hyvä lähteä uuteen vuoteen. Mutta sitä ennen rauhoitutaan jouluun. Ihanaa juhlaa meille kaikille.